Matkailu kasvaa maailmanlaajuisesti, mihin vaikuttaa erityisesti vapaa-ajan ja käytettävissä olevien tulojen lisääntyminen. Thaimaan matkailulla menee hyvin eikä ihme, sillä maassa on lähes kaikkea, mitä matkailija voi toivoa, kuten esim. lämmin ilmasto, upeat rannat, kaunis luonto, monipuolinen kulttuuri, hyvät palvelut ja edullinen hintataso. Thaimaan matkailuelinkeinon haasteita ovat nyt turvallisuustilanteen vaihtelut, hintakilpailukyvyn säilyminen ja maailmantalouden muutokset.
Thaimaalla on matkaa liberaaliin demokratiaan, ja maan poliittiset olot ovat toisinaan jossain määrin epävakaat. Yleensä poliittinen kuohunta sinänsä ei kuitenkaan vaikuta matkailuun, koska politikointi ei matkailijoita juuri kiinnosta. Sen sijaan turvallisuustilanteen huononeminen voidaan kokea uhaksi. Yleisesti on nähtävissä, että jos levottomuudet keskittyvät vain tiettyihin osiin maata ja mahdolliset väkivaltaisuudet kohdistuvat paikalliseen väestöön, maan matkailu kokonaisuudessaan ei välttämättä kärsi merkittävästi. Esim. Thaimaan eteläisissä maakunnissa jatkuneet levottomuudet eivät ole johtaneet maanlaajuiseen matkailijakatoon. Jos levottomuudet leviävät ja yltyvät, matkailijoiden turvattomuuden pelko luonnollisesti kasvaa ja mielikuva heikentyneestä turvallisuudesta vaikuttaa matkasuunnitelmiin. Esim. Thaimaan levottomuudet voisivat tärkeille turistialueille laajetessaan aiheuttaa maan matkailulle tuntuvaa vahinkoa, ja epäsuotuisan kehityksen mahdollisuus onkin Bangkokissa esiintyneiden pommi-iskujen myötä kasvanut. Matkailijan sietokynnykseen vaikuttavat luonnollisesti mm. yksilölliset ominaisuudet ja tilannetekijät, kuten esim. käytettävissä oleva tieto. On syytä huomata, että matkakohteiden turvallisuutta arvioitaessa erilaisten levottomuuksien merkitys voi korostua liikaa erityisesti uutisoinnin vaikutuksesta. Yleensä levottomuudet, kuten esim. terrori-iskut, saavat mediassa osakseen näkyvämpää huomiota kuin esim. liikenneonnettomuudet. Esim. Thaimaassa tieliikenne on kuitenkin paljon konkreettisempi turvallisuusriski kuin levottomuudet ja matkailijat ovat liikenteessä päivittäin. Thaimaa on edelleen melko turvallinen matkakohde.
Thaimaan kokonaisinflaation ennustetaan nousevan 3–4 prosenttiin vuonna 2008. Inflaatiopaineita lisää erityisesti raakaöljyn korkea hinta mutta ongelma on yleismaailmallinen. Arvioitaessa inflaation vaikutusta matkailun hintakilpailukykyyn onkin oleellista kiinnittää huomiota suhteelliseen hintatasoon, jolloin myös valuuttakurssit tulevat otetuiksi huomioon. Esim. euron vahvistuminen suhteessa USA:n dollariin on lisännyt euromaista tulevien matkailijoiden ostovoimaa Thaimaassa, ja amerikkalaisten ostovoima Thaimaassa on säilynyt hyvänä dollarin alamäestä huolimatta. Tämä johtuu pitkälti siitä, että Thaimaan pankki, lähinnä viennin hintakilpailukyvyn turvaamiseksi, ei ole antanut Thaimaan bahtin arvon nousta vapaasti suhteessa dollariin. Bahtilla on vahvistumispaineita ja sen kallistuminen olisi haitaksi Thaimaan matkailulle, varsinkin kun edullinen hintataso on yksi keskeisistä syistä Thaimaan suosioon matkakohteena. Thaimaan alhainen hintataso kompensoi kaukolentojen hintoja, jolloin kokonaismatkakustannukset voidaan pitää kurissa kauempaakin tultaessa. Edullinen hintataso on myös tavallista tärkeämpää joillekin matkailijaryhmille, kuten esim. perheille, harrastematkailijoille ja maassa pitkään oleskeleville. Näihin ryhmiin kuuluvat esim. golfin harrastajat ja eläkeläiset. Lisäksi Thaimaan alhainen hintataso edesauttaa sitä, että monet nopeasti vaurastuvien maiden asukkaat, jotka vasta aloittelevat ulkomaanmatkailua, valitsevat juuri Thaimaan matkakohteekseen; tällaisia maita ovat esim. Kiina, Intia ja Venäjä.
Raakaöljyn hinnan nousu lisää lentoliikenteen kustannuksia, mikä puolestaan aiheuttaa paineita korottaa lentolippujen hintoja. Toisaalta lentoyhtiöissä polttoainekustannukset ovat vain osa kokonaiskustannuksista, vaikkakin yksi suurimmista kulueristä. Lisäksi lentokoneiden energiatehokkuus paranee, esim. uudet lentokonemoottorit kuluttavat yhä vähemmän polttoainetta ja ovat yhä vähäpäästöisempiä. Kotitalouksien suurimpia menoeriä ovat asuminen, liikenne ja elintarvikkeet. Raakaöljyn ja elintarvikkeiden maailmanmarkkinahintojen nousu kasvattaa näitä menoeriä, jolloin esim. ulkomaanmatkailuun saattaa jäädä vähemmän varoja käytettäväksi. Toisaalta kulutusmahdollisuuksiin vaikuttavat muutkin tekijät, kuten esim. palkka- ja veromuutokset. Erityisesti raakaöljyn hinnan nousu ja USA:n luottokriisi heijastusvaikutuksineen hidastavat nyt maailmantalouden kasvua. Öljyn kallistuminen mm. lisää inflaatiota, vähentää kysyntää, heikentää työllisyyttä ja hidastaa maailmantalouden kasvua, mikä heijastuu myös matkailuun. Öljyn hinnan nousun vaikutukset luonnollisesti vaihtelevat maittain. Yleisesti ottaen öljyn kallistuminen haittaa eniten öljyn nettotuojia, mutta esim. euromaissa euron vahvistuminen on vähentänyt öljyn hinnan nousun vaikutusta, koska raakaöljy hinnoitellaan pääosin USA:n dollareissa. USA:n luottokriisi ja maan talouskasvun hidastuminen heikentävät rahoitusmarkkinoiden olosuhteita ja yritysten tuloksia USA:n ulkopuolellakin, mutta vaikutukset maailmantalouden kasvuun voivat jäädä suhteellisen pieniksi. Matkailuun vaikutukset tulevat nopeimmin siitä, että kotitalouksien luottamus talouskehitykseen heikkenee, mihin taas voi liittyä mm. varallisuusarvojen laskua ja työttömyyden pelkoa.
Thaimaan matkailuelinkeinolla on luonnollisesti myös pidemmän aikavälin haasteita. Thaimaassa matkailija saa monipuolisia palveluja, mutta infrastruktuurissa ja erityisesti tieliikenteen turvallisuudessa on kehitettävää. Esim. lavataksikuljetukset eivät kuulu nykyaikaan mutta ovat Thaimaan turistialueilla vielä laajasti käytössä. Matkailua kehitettäessä joudutaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota luonnon säilymiseen. Matkailu kärsii ennen pitkää, jos luontoa rasitetaan liikaa, ja yhä useammat matkailijatkin pyrkivät säästämään luontoa. Ulkomaanmatkailun yleistyessä matkailijoiden toiveet monipuolistuvat. Monet nykyajan matkailijat haluavat esim. erilaisia aktiviteetteja sekä aitoja luonto- ja kulttuurikokemuksia. Länsimaissa ihmisten keski-ikä nousee. Hyvinvointiin ja terveydenhoitoon liittyvien palvelujen kysyntä matkailijoiden keskuudessa onkin kasvussa. Vaikka matkailijamäärät maailmassa ja erityisesti Aasiassa kasvavat, kilpailu matkailijoista voi kiristyä. Esim. Aasiassa on maita, joiden matkailumarkkinat ovat vasta kehittymässä siihen vaiheeseen, että todellinen kilpailu muiden maiden kanssa on mahdollista.
Kiina ja Intia vaurastuvat nopeasti ja niissä asuu yhteensä yli 2,3 miljardia ihmistä. Näistä yhä useammat alkavat matkustella ulkomaille ja Thaimaalla on hyvät edellytykset vastata osaltaan tähän kasvavaan matkailukysyntään. Thaimaa myös sijaitsee verraten lähellä Kiinaa ja Intiaa, mikä tulee vielä tärkeämmäksi seikaksi lentokustannusten noustessa. Aasialaisten suhteellinen osuus Thaimaahan matkaavista tuleekin kasvamaan; osuus on nyt karkeasti 60 prosenttia. Kaiken kaikkiaan Thaimaan matkailuelinkeinon tulevaisuus näyttää hyvältä.
Jari T. Sivunen
19.2.2008, Helsinki